Syksyn 2019 isoskoulutuksen aiheita

18.9 Aloitus: Ilmoittautuminen ja tutustuminen

25.9.  Tutustu uuteen ihmiseen

2.10 Tutustu uuteen ihmiseen osa 2

9.10 ”Geokätköily”

12.-16.10. ISOSKOULUTUKSESSA LEIREILYÄ eli syyslomalla

ollaan Lotjalla eikä isoskoulutusta ole

23.10 Heittäytyminen

30.10 Syvällistä osa 1

6.11 Huumori

13.11 Tietokilpailua, voittajalle palkinto

20.11 Isosmeemit

27.11 Akvaarioharjoitus –

29.11-1.12 ISOSKOULUTUKSESSA LEIREILYÄ eli reissu

Korpilahdelle. Jos pohdit esimerkiksi talvileiriä, niin tämä olisi aika

hyvä paikka tutustua leirikeskukseen ja sen mahdollisuuksiin.

4.12 Kahvin ja Pullan toimittajana

11.12  Syvällistä 2

18.12 ISOSKOULUTUKSESSA KOKO NUORISOTYÖN

PUUROJUHLA OTA KAVERI MUKAAN

Seuris- blogi
YHTEYDET

Syksyn 2019 isoskoulutuksen

aiheita

LEIRI-INFO
BLOGIT JA LINKIT
IG FB TW
Hiihtolomaleiri Lotjan tuvalla 23.3.-27.3.2019 Jos ei ole talvirippikoulun isosena, voi mennä Lotjalle laskettelemaan. Tosin moni haluaa vain lähteä Lotjalle ailman laskettelua. Lotjalla kuluu aika muuten vain kavereiden kanssa. Lotjan hiihtoloma on varmasti halvin tapa lähteä pohjoisen rinteisiin. No koskas tänne voi ilmoittautua? Helmikuussa kerrotaan tästä lisää Saako täällä hiihtää? Kyllä saa ja laskettelemaan pääsee myös. Jotkut oleilevat vain leirikeskuksessa Pääsiäisreissu eli “päsäri” Lotjan tuvalla 18. - 22.4.2019 Monivuotinen kestosuosikki, josta monet ajattelevat, että sieltä ei voi olla poissa sen jälkeen kun on kerran mukaan lähtenyt. Sisältö nousee hiljaisen viikon, pitkän perjantain ja pääsiäisen teemoista, joihin mahtuu oikeastaan koko elämä. Parhaimmillaan nämä retket ovat antaneet enemmän ajattelemisen aihetta kuin kaikki muu mikä vuoden aikana tapahtuu. Moni sanoo, että vaikuttavimmat iltahartaudet kuullaan ja nähdään täällä. Suuria tapahtumia on pääsiäisyön ateria, jolla syödään nyyttikestien hengessä pitkään, hyvin ja samalla myös hartaudellisesti.Kaiken tämän ohella retkellä on paljon leppoisaa yhdessäoloa, pelailua, mäenlaskua, iltaohjelmaa ja muuta kivaa.Lähdetään torstaina ja tullaan takaisin toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina. Mukana on tasaisesti kaiken ikäisiä. Pirkkalassa järjestetään samaan aikaan Pappilan pääsiäinen. Se kokoaa Pappilan täyteen väkeä. o No koskas tänne voi ilmoittautua? Joskus maaliskuussa aukeaa ilmoittautuminen Lotjan jatkoripari Ajankohtana on koulujen alkamista seuraava viikonvaihde 22. - 25.8. Torstaina lähdetään ja sunnuntai-iltana tullaan. Yläkoulun rehtorilta on poissaoloon lupa. Jatkoriparilla ei ole oppitunteja, mutta iltahartaudet tietysti on. Yleensä keskustellaan jostain syvällisemmistäkin asioista, pidetään iltaohjelmat ja muuten vain viihdytään ja pelataan kaikenlaista. Toimintaa on paljon. Yön pimeydessä mennään usein lipunryöstöä. Mukana on kaiken ikäisiä, paljon  juuri rippikoulun käyneitä. Syysloma Lotjan tuvalla Syysloman piristeeksi järjestetään Lotjalla nuoremman väen syysleirit. Se on vähän kuin rippikoulu, mutta rennommilla järjestelyillä ja rippikoulun parhaat herkut poimien. Korpilahden retki Joskus marraskuussa mennään yhden yön yli kestävälle retkelle Mutasen leirikeskukseen, talvileirin syntysijoille, joilla lotjalaisetkin viihtyvät. On kisailua, iltaohjelmia, yhdessäoloa, pelailua ja normaalit hartaudet.
Arto Köykkä: Rippikoulu- ja nuorisotyön pappi     050 357 8111 ate@saunalahti.fi Teemu Kallio: Nuorisotyönohjaaja, nuoret        050 356 9230 teemu.kallio@evl.fi Taru Lossi: Nuorisotyönohjaaja, nuoret aikuiset        050 561 0838 taru.lossi@evl.fi Reetta Mäkinen: Kouluikäistyön pappi 040 638 6411 reetta.makinen@evl.fi Maarit Räikkä: Nuorisotyönohjaaja, kouluikäiset ja partio      050 380 7963 maarit.raikka@evl.fi  Ville Salminen: Nuorisotyönohjaaja, kouluikäiset       050 380 7965 ville.salminen@evl.fi

18.9 Aloitus: Ilmoittautuminen ja

tutustuminen

25.9.  Tutustu uuteen ihmiseen

2.10 Tutustu uuteen ihmiseen osa 2

9.10 ”Geokätköily”

12.-16.10. ISOSKOULUTUKSESSA

LEIREILYÄ eli syyslomalla ollaan

Lotjalla eikä isoskoulutusta ole

23.10 Heittäytyminen

30.10 Syvällistä osa 1

6.11 Huumori

13.11 Tietokilpailua, voittajalle palkinto

20.11 Isosmeemit

27.11 Akvaarioharjoitus –

29.11-1.12 ISOSKOULUTUKSESSA

LEIREILYÄ eli reissu Korpilahdelle.

Jos pohdit esimerkiksi talvileiriä, niin

tämä olisi aika hyvä paikka tutustua

leirikeskukseen ja sen

mahdollisuuksiin.

4.12 Kahvin ja Pullan toimittajana

11.12  Syvällistä 2

18.12 ISOSKOULUTUKSESSA KOKO

NUORISOTYÖN PUUROJUHLA OTA

KAVERI MUKAAN